| loora |

Kolmannella kotimaisella sanottaisiin tässä kohtaa, että “this sucks big time“.

Tulin kaapista (lue: piirongista) ulos noustakseni tähdenlennon lailla listaykköseksi. Missä siis viipyy not-lista?!? Mainitsihan itse herra ylipäälistapäällikkö asiasta kaikkien kuullen, ja minun mielestäni hänen rivienväleistään oli ihan selvästi luettavissa lupaus.

Ehdin jo alkaa suunnitella tuohon oikealle hienoa miinusnappulaa, jota klikkaamalla miinuspisteiden antaminen kävisi tosi kätevästi. Ja piirongin emäntäkin lupasi avittaa, jotta saadaan meikäläiselle piikkipaikka Noup10:ssä. Sanoi, että tsäänssejä on. Oli jopa varovaista puhetta sisämiinuspiiriin pääsystä. Voi että olin innoissani!

Täällä minä nyt sitten olen istunut kaksi (2) päivää suoltamassa eetteriin kaikenlaista kakkelia, jotta kaikille varmasti riittäisi aihetta täpäyttää miinusklikkainta heti, kun not-lista julkaistaan. Mutta listaa ei näy eikä kuulu. Siitä ei enää edes puhuta. Minua on huijattu.

Että ei hyvin mene. Mutta ehkä ei hyvin -meneväkin voi olla menevää. Mene tiedä.

Jatkan tiilenpäiden lukua.

Parisen viikkoa sitten Gatesin Billy kävi pikavisiitillä paikallisessa yliopistossa esittelemässä ajatuksiaan tietotekniikan, matematiikan ja insinööritieteen ensimmäisen vuoden opiskelijoille.

Turvatoimet olivat tiukat. Tiedotusvälineissäkin julkaistu lista tavaroista, joita kuulijat eivät saaneet viedä mukanaan kaikkein pyhimpään, oli pitkä. (Siitä, tehtiinkö opiskelijoille ovella tai pesuhuoneessa perusteelinen sisäinenkin turvatarkastus, minulla ei ole tietoa. Vaan enpä ihmettelisi sitäkään.) Erityisesti painotettiin, että Gatesille ei saanut viedä lahjoja.

Minkä ihmeen takia kukaan haluaisi antaa lahjoja Bill Gatesille? Ja mitä sellaista Billy-sedälle edes voisi antaa, mitä hänellä ei jo olisi vähintään kaksin kappalein?

Itse tehty lahja on aina osuva valinta. Se on uniikki ja välittää saajalleen ihania lämpimiä ajatuksia, joita tekijä on lahjansa valmistamiseen uhrannut. Itse päätyisin ehkä tässä tapauksessa veikeään Bill Gates -näköisteletappimaskottiin, jonka voi näppärästi ja edullisesti askarrella esimerkiksi tyhjästä vessapaperirullasta, piippurasseista ja kreppipaperista. Saatan sieluni silmin nähdä mogulin vääntelemässä billytappinsa piippurassijalkoja veikeisiin asentoihin ja kikattamassa poikamaisesti aikaansannoksilleen. Voi sitä ihanien lämpimien ajatusten määrää! Mutta niin vain jää Bill Gatesilta tämäkin ilo ja riemu kokematta, koska hän on tylsä tyyppi eikä halua ottaa vastaan lahjoja. Muka turvallisuussyistä. Pah.

Tässä nimenomaisessa vierailukohteessa halukkuutta lahjojen antamiseen tosin saattoi olla keskimääräistä enemmän, olihan kysymyksessä Microsoftin rekrytointiyliopisto number one maailmassa. Kenties joku kirkasotsainen nörttifuksi olisi hyvinkin saattanut haluta väkertää Billille tappimaskotin ja varustaa sen käsin tekstatulla kortilla: “Billylle rakkaudella, tuleva microsoftlainen N.N.”.

Keskiviikkona täällä arvottiin maan kaikkien aikojen arvokkaimmat lottonumerot. Potti oli naftisti reilut 38 miljoonaa euroa. Saldoa kasvattaneen usean viikon päävoitottoman putken jälkeen jättipotille löytyi vihdoin ottaja. Tai itse asiassa ottajat.

Työpaikkaporukkalottoa jo pitkään harrastaneet öljynporausfirman työntekijät saivat peliin satsaamansa fyrkat takaisin kivan koron kanssa. Seitsemäntoista lottoavaa duunaria nettosi runsaat 2,24 miljoonaa euroa per lärvi. Tieto voitosta tuli aamulla työpaikalle kesken työturvallisuuspalaverin. Voittajat poistuivat pomon luvalla juhlimaan. Pizzan ja kaljan voimalla.

Loppuviikon lottovoittajat pitävät rokulia, mutta palaavat kuulemma maanantaina kuuliaisesti sorvin ääreen. Muutama iäkkäämpi kaveri aikoo jättäytyä eläkepäiviä viettämään - mutta vasta, kun firmaan on löytynyt uudet työntekijät heidän tilalleen. Loput meinaavat pitää haalarit päällä ja kypärät päässä jatkossakin.

Sinänsä kunnioitettavaa jalat maassa -meininkiä. Mutta toisaalta ei voi olla miettimättä, olisiko sittenkin kunnioitettavampaa koko porukan pistää haalarit naulaan ja antaa työpaikat sellaisille, joilla ei ole töitä eikä miljoonia takataskussa?

- Jaa-a. Mitähän sitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa? Pää kun ei ole alunperinkään järin selvä eikä terve, niin ehkä sitä pelkän nupin sekoamisen pelossa haluaisi itsekin sinnitellä kiinni säntillisessä elämässä, johon työnteko oleellisena osana kuuluu. Jos lahjoittaisi sievoisia summia erilaisiin hyviin, moraalisesti ja eettisesti arvokkaisiin kohteisiin (plus sukulaisille ja ystäville tietysti myös) ja jättäisi itselleen vain vähän, niin sitten voisi jatkaa porskuttamista kustannuspaikalla tuntematta huonoa omaatuntoa. Vaan entäpä jos ahneus veisi kuitenkin voiton?

Äh. Paskaako minä tällaista mietin. Palaan spekuloimaan tätä sitten, jos joskus alan lotota.

Loora. Loorassa |noone|. Loora on tampereeksi laatikko. |noone| on no one, ei-kukaan. |noone| ei ole tamperelainen. Enää.

Minulla on kaksi muita voimakkaampaa fobiaa: phronemofobia ja arachibutyrofobia. Edellinen on vaivannut minua jo vuosia. Jälkimmäisestä olen kärsinyt viimeiset kaksi vuotta. Phronemofobia = ajattelun pelko. Arachibutyrofobia = maapähkinävoin kitalakeen tarttumisen pelko.

Mainitsin fobiani, jotta minua voisi helpommin ymmärtää. Mikäli joku tuntee tarvetta sellaiseen.

Tämä ei ole blogi. Tämä on piironginloora, jonne eräs varsin korkeatasoista ja nautittavaa tekstiä tuottava maineikas ja ansioitunut pitkän linjan bloginpitäjä minut ystävällisesti ja luvan kanssa majoitti ihanien, pörröisten jumppereiden sekaan. Iso kiitos ja kumarrus vieraanvaraisuudesta!

Kuukausien päämäärätön haahuilu reppu selässä pitkin Blogistanin enemmän tai vähemmän varjoisia kujia sai täten onnellisen lopun kodikkaassa loorassa. Tai siis eihän tämä mikään loppu ole. Lopun alku korkeintaan. Tai alun loppu. Haahuilu toki jatkuu.

Päänsärky. Ei siis mikään semmoinen kiusallinen pikkujomotus, vaan ihka oikea jysäri. Hirressä roikkumiseenkin kuulemma tottuu, mutta päänsärkyyn ei kyllä totu ikinä. Rutiinia tähän on jo vähintäänkin riittävästi. Päänsärky alkoi lukioaikana, ja sen jälkeen se on ollut läsnä satunnaisia parin päivän poissaoloja lukuunottamatta.

Se on kuin migreeni olematta kuitenkaan migreeni. Tämä tuli aikanaan selväksi liimaamalla piuhoja päähän ja työntämällä tikku selkäytimeen. Neurologiseksi tutkimukseksi sitä sanottiin. On silti etäistä sukua migreenille - pikkuserkkuko lienee vai anoppi. Ai niin, eihän anoppi ole sukua. Mutta kuitenkin. Migreenilääkkeet auttavat. Niissä on vain se epäkäytännöllinen puoli, että tabletit tulee nauttia ennen kohtauksen alkua. Eli niitä pitäisi nappailla päivittäin kuin verenpainelääkkeitä ikään, mikäli mielisi tämän vitsauksen pysyvän loitolla.

Oikein paha päänsärky on sellainen, että silmissä sumenee ja tulee yrjö. Tänään on oikein paha päänsärky.

Kuuma suihku. Siis nimenomaan kuuma. Niin että kun suihkun jälkeen avaa kylppärin ikkunan, puoli valtakuntaa peittyy ulos työntyvään kuumaan höyryyn. Teurastuksen jälkeen sianruhot kaltataan. Niiden nahkaa valellaan kuumalla vedellä, jolloin karvat irtoavat. Joku lienee joskus verrannut minun suihkunautintojani tuohon pekonintuotannon esityövaiheeseen. Ilmankos ei kimppasuihkuun juurikaan ole jonoja. Hyvä niin.