| loora |

Keskiviikkona täällä arvottiin maan kaikkien aikojen arvokkaimmat lottonumerot. Potti oli naftisti reilut 38 miljoonaa euroa. Saldoa kasvattaneen usean viikon päävoitottoman putken jälkeen jättipotille löytyi vihdoin ottaja. Tai itse asiassa ottajat.

Työpaikkaporukkalottoa jo pitkään harrastaneet öljynporausfirman työntekijät saivat peliin satsaamansa fyrkat takaisin kivan koron kanssa. Seitsemäntoista lottoavaa duunaria nettosi runsaat 2,24 miljoonaa euroa per lärvi. Tieto voitosta tuli aamulla työpaikalle kesken työturvallisuuspalaverin. Voittajat poistuivat pomon luvalla juhlimaan. Pizzan ja kaljan voimalla.

Loppuviikon lottovoittajat pitävät rokulia, mutta palaavat kuulemma maanantaina kuuliaisesti sorvin ääreen. Muutama iäkkäämpi kaveri aikoo jättäytyä eläkepäiviä viettämään - mutta vasta, kun firmaan on löytynyt uudet työntekijät heidän tilalleen. Loput meinaavat pitää haalarit päällä ja kypärät päässä jatkossakin.

Sinänsä kunnioitettavaa jalat maassa -meininkiä. Mutta toisaalta ei voi olla miettimättä, olisiko sittenkin kunnioitettavampaa koko porukan pistää haalarit naulaan ja antaa työpaikat sellaisille, joilla ei ole töitä eikä miljoonia takataskussa?

- Jaa-a. Mitähän sitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa? Pää kun ei ole alunperinkään järin selvä eikä terve, niin ehkä sitä pelkän nupin sekoamisen pelossa haluaisi itsekin sinnitellä kiinni säntillisessä elämässä, johon työnteko oleellisena osana kuuluu. Jos lahjoittaisi sievoisia summia erilaisiin hyviin, moraalisesti ja eettisesti arvokkaisiin kohteisiin (plus sukulaisille ja ystäville tietysti myös) ja jättäisi itselleen vain vähän, niin sitten voisi jatkaa porskuttamista kustannuspaikalla tuntematta huonoa omaatuntoa. Vaan entäpä jos ahneus veisi kuitenkin voiton?

Äh. Paskaako minä tällaista mietin. Palaan spekuloimaan tätä sitten, jos joskus alan lotota.