Loora #17
En ole mikään meemien ystävä, mutta saattaa olla, että vielä koittaa päivä, jolloin hätä ei lue lakia tässäkään asiassa. Mikäli näin käy, silloin täältä lähtee liikenteeseen epätoivoinen makaronimeemi.
Toimeentuloleskenä toisessa maassa tulen arvatenkin palaamaan sinkkuvuosilta tuttuun vehnätärkkelysruokavalioon. En suinkaan siksi, etten voisi kuvitella suurempaa herkkua kuin makaroni. Se nyt vain on jotakuinkin ainoa lämmin ruokalaji, joka minun kokintaidoillani onnistuu lähes 78-prosenttisesti.
Makaronin eduksi on luettava myös kukkaroystävällisyys. Kun omien makaronien lisäksi on tienattava särvintä ainakin yhden ulosottomiehen ja parin perintätoimiston limppujen päälle, on kulinaristisista nautinnoista pakko tinkiä.
Olen ihan varma, että makaronin joukkoon voi heittää kaikenlaista, mitä en itse vielä ole keksinyt. Kokemuksesta tiedän, että jossakin vaiheessa ketsuppimakaroni alkaa tökkiä. Silloin saatan joutua turvautumaan makaronimeemiin uusien makaroni-innovaatioiden löytämiseksi. Mutta se olkoon sen ajan murhe.
Osaan myös keittää vettä - ellen sitten polta sitä pohjaan. Pohjaanpalaminen onkin alati väijyvä mörkö minun keittiössäni. Pussimuonat ovat auttamattomasti liian vaikeita ja puolivalmisteet liian kalliita. Ja koska olen sosiaalisesti rajoittunut moniongelmainen ujo bloggaaja, ei minulla ole ystäviä, joiden luokse voisin osuttaa itseni kyläilemään parahultaisesti päivällisaikaan.
Mutta minä ajattelen positiivisesti. Makaronivariaatiothan ovat perinteistä opiskelijamuonaa. Voin siis makaronipöytäni ääressä kuvitella olevani opiskelija. Ja jos kerran makaronilla on kasvatettu maailmankuuluja tohtoreita ja professoreita, niin ei se voi pahasta olla minullekaan.
Minä olen kasvanut luomuperunaperheessä perunan ja soossin varjossa ja kun sain itseni aikuisille jaloilleni opiskelupaikkakunnalle, söin ensimmäiset pari vuotta makaroonia ketsupilla ja seuraavat kaksi vuotta makaroonia voisilmällä. Sen jälkeen olinkin jo niin iso, että päätin sekottaa makaroonin joukkoon jauhelihaa ja joskus hurjimpina hetkinä parpikan paloja. Ruuan nimi on mössö ja se on hyvää. Sitä tehdään suuri kattilallinen ja loppu paistetaan pannulla ja vielä lopumpi uunivuokassa munamaidossa tai lihaliemessä makaroonilaatikoksi. Jauhelihan puuttuessa käy nakit ja niidenkin puuttuessa vaikka nötkötti. Joka muuten on ihan liian vähän arrvostetu sikanautaeläin, ei luita eikä mitään.
Comment by mea — November 11, 2005 @ 14:04
Hooo! Kiitos! Muistin nimittäin juuri, että makaronit ja pastat ovat loistavaa askartelumateriaalia! Ihania, erilaisia muotoja. Saa jännittävän pinnan, kun liimaa makaroneja ja sitten esimerkiksi spraymaali päälle. Menenkin tästä taas!
Comment by Herkku — November 11, 2005 @ 14:21
Voisilmä on yäk. Paprika kuulostaa hyvältä, samoin nakit. Jauheliha, munamaito ja lihaliemi ovat ehdottomasti liian vaikeita. Mutta nötkötti on hieno idea. Pitäisi vain ensin saada jotenkin se purkki auki.
Kiitos vinkeistä, mea! Onneksi tässä on vielä muutama viikko aikaa kuivaharjoitella.
Comment by |noone| — November 11, 2005 @ 14:23
Tsussiunatkoon, Herkku! Älä leiki ruualla! :}}
Comment by |noone| — November 11, 2005 @ 14:25
Ja yks mikä on helppoa ja halpaa; keitä potut ja tee se Kuuluisa (no, ainaki blogeissa) nakki-suolakurkkukastike.
Se on tässä työn alla, koko ajan, ellen roikkuisi täällä ihmisten laatikoissa uusia virikkeitä etsien ja nälkä mahassa kurnien…
Comment by tinka — November 11, 2005 @ 14:49
Idea on erinomainen, Tinka. Paha vain, etten tykkää potuista (vaikken olekaan pottumaassa kasvanut niin kuin Mea). Potunkeitto on sitäpaitsi yllättävän vaikea laji. Minulle ainakin.
Mutta lounaaksi lautasellinen virtuaalista pottunakkisuolakurkkugourmetia sopii kuin sormi pe… pesukoneen napille. Mistä tulikin mieleen, että pitääkin lähteä pyykille. :}
Comment by |noone| — November 11, 2005 @ 15:11
Täällä pottuillaan mulle :[
Comment by mea — November 11, 2005 @ 17:38
Just joo, olen pannut merkille, ettei potut ole KOVINKAAN monen suosiossa tänä pullamössöpastameksikokiinaitaliakeksiloput-ruokavaliossa.
Mutta hyvin on pottuja oppinu syömään ja arvostamaan, kun on pottupellon laidalla kasvanut. Minäkin.
(oli muuten yllättävän hyviä ne suolakurkut siellä nakkien kavereina. Enps ollu ennen kokeillu. suosittelen sulleki, siinä ne taidot kehittyy, kun muutaman kerran poltat potut ja kattilat.)
Comment by tinka — November 11, 2005 @ 17:47
Potut pottuina, Mea ja Tinka. Ilman pottuilua. Minulle tosin mielellään valkosipulipottuja, jos on pottupakko. Ranskalaisetkin menettelee, jos ovat ohuita ja rapeita, ei liian kovia eikä rasvaisia. Niillekin ketsuppia väriä antamaan (ja potunmakua peittämään). Voilá!
Comment by |noone| — November 11, 2005 @ 17:56
Laita makaronilautasellisen joukkoon (ketsupin lisäksi) ruokalusikallinen pestoa ja sekoita. Maistuu hyvälle.
Kaupoista saa esim. Rainbow-merkkistä pestoa, joka on hyvää ja edullista.
Comment by Sami — November 13, 2005 @ 14:00
Vautsi! Ideoita pukkaa, vaikkei ole makaronimeemi vielä edes virallisesti liikenteessä. Kiitos, Sami! Pistän peston korvan taakse. Vasta joulun jälkeen koittaa makaroniankeus. Siihen asti fiilistelen paremman puoliskon (lue: kokimman puoliskon) valmistamien herkkuaterioiden äärellä. Ja kyllä, muistan kiittää kauniisti jokaisesta ateriasta. :}
Comment by |noone| — November 13, 2005 @ 18:38