| loora |

December 1, 2005

Loora #32

Piironki: Loorassa

Taitaa olla kohta aamupäiväunien paikka, sillä röökit alkavat käydä vähiin ja lisää saa vasta iltapäivällä. Nukkuessani en polta. Tietääkseni.

Ruokakuntamme tupakkaostokset tehdään läheisessä intiaanireservaatissa, missä verovapaasta kartongista tarvitsee pulittaa vain noin puolet tavallisten kauppojen verollisesta hinnasta.

Savukkeiden ja sikarien myynti tuo toivottua tuloa moneen natiiviperheeseen, sillä reservaatissa on kymmeniä erikokoisia ja -tasoisia tupakkamyymälöitä ja -kojuja.

Meitä lähimmässä intiaaniterritoriossa asuu yhteensä noin 22 000 intiaania kuudesta eri heimosta.

Reservaatit ovat itsenäisiä monien hallinnollisten ja julkisten palvelujen suhteen. Niillä on muun muassa omat sosiaali- ja terveyspalvelut, palo- ja pelastustoimi sekä poliisi.

Rajoitetusta itsehallinnostaan huolimatta reservaatit toki tarvitsevat myös maan hallituksen ja provinssin tukea ja vastaantuloa monissa asioissa. Tällä hetkellä yksi intiaanien vakavimmista ongelmista on talousveden heikko laatu. Lokakuussa yhdestä reservaatista jouduttiin evakuoimaan yli tuhat intiaania vedenlaadun heikkenemisen vuoksi. Meitä lähinnä olevalle reservaatille terveysviranomaiset antoivat jo 90-luvun lopulla kehotuksen keittää kaikki juomavesi. Viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa todettiin yli 80 prosenttia reservaatin kaivoista olevan koli- ja muiden vastaavien bakteerien saastuttamia.

Parempi vedenlaatu edellyttää vedenkäsittelylaitosten rakentamista. Rakentaminen maksaa. Jo pelkästään meidän provinssissamme juomaveden keittokehotuksen alaisia reservaatteja on jo yli 50.

Röökien ostaminen intiaaneilta on näin ollen vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se tuo lisätuloja intiaaniperheille. Toisaalta tavalliseen kauppaan maksetuilla tupakkaveroilla voitaisiin rakentaa muun muassa noita vedenkäsittelylaitoksia reservaatteihin. Se, käytettäisiinkö ne verorahat lopulta tuohon vai johonkin muuhun tarkoitukseen, onkin sitten jo toinen juttu. Niinpä olemme toistaiseksi valinneet tämän suoran tuen vaihtoehdon. Kun se on omalle kukkarollekin kevyempi.

4 kommenttia »

Kirjoita tähän. Voit käyttää myös HTML:ää.


Get free blog up and running in minutes with Blogsome | Theme designs available here