| loora |

December 2, 2005

Loora #33

Piironki: Loorassa

Minulla oli lapsosena täydellinen sarja Aku Ankan taskukirjoja numero ykkösestä muistaakseni sataankahteen. Nimeltä muistan niistä ainoastaan yhden. Siinä oli Roope-setä ja Heluna kannessa. “Ympäri mennään, yhteen tullaan.”

Ansioituneena aasinsillanrakentajana pääsenkin tämän johdannon jälkeen sujuvasti siirtymään ympärileikkauksiin.

Minusta on lähes pöyristyttävää, että Yhdysvalloissa yhä edelleen ympärileikataan “lääketieteellisistä syistä” keskimäärin 60 % (2003) vastasyntyneistä poikalapsista. Vähiten (n. 31%) poikavauvoja ympärileikataan läntisissä ja eniten (n. 78 %) pohjoisissa osavaltioissa. Kanadassa vastaava keskiarvo (2003) on noin 14 % (Newfoundland & Labrador 0 % - Prince Edward Island n. 30 %).

Luvut ovat viime vuosikymmeninä olleet selvästi laskusuunnassa, mutta minun mielestäni ne ovat edelleen käsittämättömän korkeat.

Amerikassa vastasyntyneiden poikien systemaattinen ympärileikkaaminen aloitettiin 1880-luvulla. Tällä tavalla haluttiin lännen uljaista urhoista kitkeä paitsi masturboinnin inhottava ja epäterveellinen pahe, myös muun muassa seuraavat esinahkaperäisinä pidetyt sairaudet: tyrä, munuaiskivet, unettomuus, reuma, epilepsia, astma, vuoteenkastelu, kuppa ja hulluus. Luja oli tuohon aikaan jenkkitohtoreiden usko esinahan voimaan!

Nykyisin yhdysvaltalaiset ympärileikkausten puolestapuhujat vetoavat muun muassa virtsatietulehdusten, siitinsyövän ja sukupuolitautien ehkäisyyn sekä hygieniaan unohtamatta myöskään, että “pojan tulee näyttää isältään” ja “muuten kaverit kiusaa”. Kaikille noille on olemassa myös vasta-argumentteja, ja ympärileikkausten vastustajat ovatkin viime vuosina käyneet yhä äänekkäämmiksi ja saaneet riveihinsä yhä enemmän myös lääkäreitä ja muuta terveydenhuoltohenkilökuntaa.

No joo. Ei tälläkään vuodatuksella mitään varsinaista tarkoitusta ollut. Halusinpahan vain varoittaa, ettette suotta peljästy ja hämmenny, jos joskus satutte Uuden mantereen herrojen kanssa samaan aikaan saunaan.

2 kommenttia »

Kirjoita tähän. Voit käyttää myös HTML:ää.


Get free blog up and running in minutes with Blogsome | Theme designs available here