Piironki kaikkine | loorineen | on saanut uuden kodin. Siellä on tämmöiselle kotinikkarille hyvä varikko ja isompi työkalupakki.

Arvoisa lukija, ole hyvä ja päivitä sivupalkkisi linkki/looranappi (mikäli Sinulla sellainen on), sillä täältä ei tämän jälkeen kannata tulla etsimään kuin korkeintaan kadotettua nuoruuttaan. Ja tuskin edes sitä (en minä ainakaan löytänyt).

Kiitos Blogsome, kiitos äiti, kiitos Bandit-kissa, kiitos naapurin setä, kiitos British Airways, kiitos kaikki!

Pikaisiin tapaamisiin!

*oven lukkoon panemisen ääni*

Minä kuvittelin valinneeni tässä suhteessa helpon maan. Onhan täällä miljoonia siirtolaisia kaikkialta maailmasta, osa jopa vielä rajoitteisempia kielen ja ymmärryksen suhteen kuin minä itse. Monet toki tulevat tänne pakolaisstatuksella, mikä osaltaan yksinkertaistaa kupongintäyttöruljanssia. Mutta koska takavuosien koulukiusaamista tuskin katsotaan riittäväksi pakolaisuuden perusteeksi, on meikäläisen pakko yrittää pitemmän kaavan mukaan. Ihan kiltisti. Hermostumatta. Turhautumatta.

Kaavakkeita on luonnollisesti useita. Niissä kysytään pääasiassa samoja asioita vähän eri järjestyksessä. Useimmat kysymykset eivät tietenkään millään tavalla liity kyseessä olevaan asiaan. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - hakija joutuu monessa kohdassa vannomaan ja vakuuttamaan, että kaikkiin kysymyksiin on annettu oikea ja täydellinen vastaus.

Jos esimerkiksi hakijalla on lapsia, on ehdottoman tärkeätä ilmoittaa lasten pituus, siviilisääty ja ammatti. Riippumatta siitä, ovatko lapset 2-, 13- vai 50-vuotiaita. Ja riippumatta siitä, haetaanko oleskelulupaa myös lapsille vai ei.

Niin ikään tulee hakijan ilmoittaa kaikki osoitteet, joissa hän on asunut täytettyään 18 vuotta. Postilokero-osoitteet eivät kelpaa.

Mikäli oleskeluluvan hakijalla on puoliso kohdemaassa, ja lupaa näin ollen haetaan niin sanotussa perheluokassa, on hakijan esitettävä tyhjentävä kertomus ensitapaamisestaan ko. puolison kanssa sekä suhteen myöhemmistä vaiheista. Hakemuksen liitteeksi tulee oheistaa kaikkea mahdollista todistusaineistoa.

Tätäkin kokemusta viisaampana annan arvoisalle lukijalle hyvän neuvon. Älä koskaan heitä mitään menemään! Ikinä et voi olla varma, ettetkö jonakin päivänä haluaisi hakea oleskelulupaa ulkomailta. On tosi ikävää, jos koko prosessi sitten kaatuu siihen, ettei tullut aikoinaan pantua talteen sitä yhtä tiettyä käytettyä kondomia (tietysti asianmukaisella parasta ennen -päiväyksellä varustettuna) tai ostokuittia niistä käsiraudoista, jotka veit Hänelle tuliaisiksi ensitapaamisellanne. Kaikki kelpaa - paitsi soivat onnittelukortit.

Eipä ihme, että hakemusten käsittely kestää ikuisuuden. Ottaahan se aikansa lukea, haistella ja maistella kaikki hakemukset liitteineen. Varsinkin valtion virkahenkilöiltä.

Samassa lehdykässä, jonka tuotteiden innovatiivisuus herkisti minua jo muutama päivä sitten, esiteltiin rinta rinnan myös kaksi kelloradiota, joista toisen on määrä vaivuttaa omistajansa uneen rauhoittavilla luonnonäänillä, ja toinen puolestaan lupaa herättää hänet noihin samoihin ääniin. Ja höpönlöpön, sanon minä! Kyllä minä tuulen suhinaan nukahdan, ei siinä mitään. Mutta että muka pitäisi niihin samoihin leppeisiin henkäyksiin myös herätä. Ei toimi!

Rakas joulupukki. Tuo minulle lahjaksi sellainen vekkari, joka säädettyyn herätysaikaan ensin varovasti aloittaa perinteisellä piippauksella tai pirinällä. Jos laitteessa oleva grps-paikannin tai jokin muu tutkain toteaa minun puolen tunnin päästä edelleen lojuvan tiedottomana laverillani, laite töräyttää ilmoille Elämää juoksuhaudoissa jonkun maaseutupitäjän työväenyhdistyksen puhallinorkesterin esittämänä. Mikäli kelloradio vielä neljännen säkeistönkin jälkeen havaitsee minun yhä nukkuvan, sen sisäänrakennettu pienoisrobotti alkaa antaa minulle napakoita sähköiskuja. Kun sitten lopulta nousen ylös, vekkarirobotti seuraa minua kosketusetäisyydellä ulko-ovelle asti ja palaa vasta sen jälkeen paikalleen yöpöydälle lukulampun alle odottamaan seuraavaa toimeksiantoa.

Itse asiassa, rakas joulupukki, tuo saman tien kaksi.

Vanhassa myllyssä tasokasta ruokaravintolaa pitäneen vaarin kohtaloksi koitui salaperäinen “Mr. Big”. Tämä ovela paholaisen kätyri sai viekkaudella ja vääryydellä houkuteltua vanhan herran mukaan bisneksiinsä. Helppojen ja runsaiden lisätienestien lisäksi herra Suuri lupasi myös ostaa ravintolan papalta, jotta tämä pääsee lokoisia eläkepäiviä viettämään uuden omaisuutensa ja 26-vuotiaan vaimonsa kanssa.

Herra Suuren tekemä yhteistyötarjous koski viherkasvien kasvattamista. Ravintoloitsijalla oli vanhassa myllyssään tähän tarkoitukseen mainiosti sopivat puitteet: neljä huonetta joutavaa tilaa ja sähköturbiinitkin valmiina.

Ainakin vuoden verran kerkisi pappa harrastaa puutarhanhoitoa myllynvintillä. Kaikki olivat tyytyväisiä: ruoka oli ravintolassa edelleen mitä mainiointa, ja yläkerran rehut kukoistivat. Parikin satoa ehti vanha herra kasvihuoneistaan korjata, ja herra Suuri maksoi niistä, joskin paljon vähemmän kuin oli alunperin sovittu.

Viime talvena homma sitten levisi käsiin, kun poliisi ratsasi vanhan herran myllyn.

Eilen papparukka tuomittiin marijuanan kasvatuksesta vuodeksi lusimaan. Vaimo oli jo aika päiviä lähtenyt omille teilleen, ja ravintolakin on herra Suuren lupauksista huolimatta edelleen myynnissä. Voi voi.

Vähän vaihtelua loputtomien vaaliuutisten väliin.

Haluaisin kernaasti nähdä omasta työpaikastani laaditun kaavion, jossa olisi graafisesti esitetty talon henkilöstörakenne. Uskon, että siitä saisi tällainen tosikkokin hyvät naurut.

Otetaanpa yksinkertaistettu esimerkki:

Taloon perustettiin aikoinaan kaksi uutta vuoden määräaikaista vakanssia, joihin valittiin omilta vakipaikoiltaan henkilöt B ja C. B:n ja C:n vakituisten vakanssien sijaisuuksia hoitamaan siirrettiin omista vakiviroistaan henkilöt A ja D. B:n ja C:n määräaikaisuudet on sittemmin uusittu aina vuodeksi kerrallaan, ja heidän vakivirkojensa sijaisina ovat jatkaneet A ja D. A:n ja D:n vakituisia vakansseja ovat eripituisissa pätkissä hoitaneet määräaikaiset sijaiset, joilla ei ole vakituista virkaa.

Jossakin vaiheessa henkilö A jäi ensin vuorotteluvapaalle ja sen jälkeen palkattomalle virkavapaalle. Hänen määräaikaiseksi sijaisekseen siirrettiin henkilö E, jonka omaa vakivirkaa hoitamaan otettiin määräaikainen sijainen. A:n vakivakanssia tuuraa edelleen määräaikanen sijainen vuoden mittaisissa tai sitä lyhyemmissä pätkissä.

Jos B:n ja C:n virat vihdoin usean vuoden määräaikaisuuden jälkeen vakinaistettaisiin, voitaisiin heidän entisten vakipestiensä sijaisuuksia vuosikausia hoitaneet A ja D niin ikään vakinaistaa, jolloin A:n ja D:n alkuperäiset vakituiset vakanssit vapautuisivat täytettäviksi. Kahden uuden vakituisen työntekijän palkkaaminen kuitenkin sotisi sitä työnantajan tekemää periaatepäätöstä vastaan, jonka mukaan vakituisten työntekijöiden nuppilukua ei lisätä.

Harva haluaa kovin pitkään elää pätkätyöläisen määräaikaiselämää. Niinpä vakipaikka otetaan sieltä, mistä se saadaan. Henkilöstökulusäästökampanjaansa loputtomiin jatkava työnantaja joutuu tippa silmässä katsomaan vierestä, kun nuoret, koulutetut ja innokkaat lähtevät talosta vakituisen leivän perään kyllästyttyään määräaikaisesti odottamaan talon vakiväen kuolemaa, burnoutia tai muuta luonnollista poistumaa.

Minäkin odotan luonnollista poistumaa. Omaani.

Halu mennä konehuoneeseen leikkimään ei ainakaan minun tapauksessani kulje tasatahtia postausmotivaation kanssa. Päinvastoin. Yleensä sitä hakeutuu koodin väliin piiloon juuri silloin, kun on tavallistakin vähemmän mitään sanomisenarvoista sanottavaa.

Tunnollisena (heh!) lokarina koen kuitenkin velvollisuudekseni sanoa jotakin, ettei tule arvoisalle lukijalle ihan turhaa reissua sitä haamunakkulaa odotellessa.

Ja pitäähän minun myös peitellä ne, joiden nukkumaanmenosta minut on vastuulliseksi kelpuutettu.

Nyt on joululahjapulmat ratkaistu kertalaakista. Ihme on, jos eivät tästä härpäkkeestä saa kunnon kicksejä niin kummilapset kuin anopit ja isoisätkin.

Olen aina ollut hyötylahjojen kannattaja. Siis ei mitään jonninjoutavaa krääsää, vaan kunnon käyttötavaraa. Ja mikä voisikaan olla enemmän käyttötavara kuin oheinen vessapaperitelineradio.

Esiteteksti kysyy vetoavasti: “Miksi istuisit hiljaisuudessa?”. Ja jatkaa: “Tämä vessapaperitelineradio täyttää ilman mielikanavasi lempimusiikilla”. Takana ovat siis ne ankeat ajat, jolloin huussin ilman täytti istunnon aikana jokin ihan muu kuin lempimusiikki.

Koko ihanuuden kruunaa tietysti sisäänrakennettu hälytyssireeni (punainen nappi) “kylpyhuoneen hätätapauksien varalta”.

Tämän unelman toteutuminen vaatisi varmaan aika paljon fyysistä työtä tai vaihtoehtoisesti mittavia henkisiä ponnisteluja. Siltikin saattaisi tavoite kovasta yrittämisestä huolimatta jäädä saavuttamatta. Sitten tulisi pettymys ja masennus ja ahdistus ja olisi pakko pitää lomaa.

Sen verran kisahullua kansaa olemme, että joku kansanäänestystyyppinen Hottis-skaba voisi olla aika varma nakki. Paha vain, että tämä(kin) idea on jo toisaalla keksitty ja hyväksi havaittu, joten kintuille pissi sekin. Hushus äänestämään! Äänioikeus on kaikilla ikään, sukupuoleen, arvoon ja ammattiin katsomatta. Ehdokkaankin saa itse nimetä. Jos tämä ei ole demokratiaa, niin ei sitten mikään!

Näin ollen edes potentiaalisesti toimivista vaihtoehdoista taitaa olla jäljellä vain nimenhuuto.

Eli kysymys kuuluu: kuka Sinä olet, arvoisa lukijani, joka toiveikkaana jaksat kerta toisensa jälkeen pistäytyä Loorassa katsomassa, josko täältä vihdoin löytyisi jotakin lukemisen arvoista?

Rakas lukijani, tiedän, että tämä teettää Sinulla jonkin verran töitä, kun Sinun pitää nyt keksiä itsellesi niin monta uutta nimimerkkiä, että saamme sen 15 kommentin rajan rikottua. Mutta uskollisuutesi ja vaivannäkösi palkitaan viimeistään taivaan porteilla.

Kiitos Sinulle jo etukäteen. On tämä huikeaa!

Ansioituneena aasinsillanrakentajana pääsenkin tämän johdannon jälkeen sujuvasti siirtymään ympärileikkauksiin.

Minusta on lähes pöyristyttävää, että Yhdysvalloissa yhä edelleen ympärileikataan “lääketieteellisistä syistä” keskimäärin 60 % (2003) vastasyntyneistä poikalapsista. Vähiten (n. 31%) poikavauvoja ympärileikataan läntisissä ja eniten (n. 78 %) pohjoisissa osavaltioissa. Kanadassa vastaava keskiarvo (2003) on noin 14 % (Newfoundland & Labrador 0 % - Prince Edward Island n. 30 %).

Luvut ovat viime vuosikymmeninä olleet selvästi laskusuunnassa, mutta minun mielestäni ne ovat edelleen käsittämättömän korkeat.

Amerikassa vastasyntyneiden poikien systemaattinen ympärileikkaaminen aloitettiin 1880-luvulla. Tällä tavalla haluttiin lännen uljaista urhoista kitkeä paitsi masturboinnin inhottava ja epäterveellinen pahe, myös muun muassa seuraavat esinahkaperäisinä pidetyt sairaudet: tyrä, munuaiskivet, unettomuus, reuma, epilepsia, astma, vuoteenkastelu, kuppa ja hulluus. Luja oli tuohon aikaan jenkkitohtoreiden usko esinahan voimaan!

Nykyisin yhdysvaltalaiset ympärileikkausten puolestapuhujat vetoavat muun muassa virtsatietulehdusten, siitinsyövän ja sukupuolitautien ehkäisyyn sekä hygieniaan unohtamatta myöskään, että “pojan tulee näyttää isältään” ja “muuten kaverit kiusaa”. Kaikille noille on olemassa myös vasta-argumentteja, ja ympärileikkausten vastustajat ovatkin viime vuosina käyneet yhä äänekkäämmiksi ja saaneet riveihinsä yhä enemmän myös lääkäreitä ja muuta terveydenhuoltohenkilökuntaa.

No joo. Ei tälläkään vuodatuksella mitään varsinaista tarkoitusta ollut. Halusinpahan vain varoittaa, ettette suotta peljästy ja hämmenny, jos joskus satutte Uuden mantereen herrojen kanssa samaan aikaan saunaan.

Ruokakuntamme tupakkaostokset tehdään läheisessä intiaanireservaatissa, missä verovapaasta kartongista tarvitsee pulittaa vain noin puolet tavallisten kauppojen verollisesta hinnasta.

Savukkeiden ja sikarien myynti tuo toivottua tuloa moneen natiiviperheeseen, sillä reservaatissa on kymmeniä erikokoisia ja -tasoisia tupakkamyymälöitä ja -kojuja.

Meitä lähimmässä intiaaniterritoriossa asuu yhteensä noin 22 000 intiaania kuudesta eri heimosta.

Reservaatit ovat itsenäisiä monien hallinnollisten ja julkisten palvelujen suhteen. Niillä on muun muassa omat sosiaali- ja terveyspalvelut, palo- ja pelastustoimi sekä poliisi.

Rajoitetusta itsehallinnostaan huolimatta reservaatit toki tarvitsevat myös maan hallituksen ja provinssin tukea ja vastaantuloa monissa asioissa. Tällä hetkellä yksi intiaanien vakavimmista ongelmista on talousveden heikko laatu. Lokakuussa yhdestä reservaatista jouduttiin evakuoimaan yli tuhat intiaania vedenlaadun heikkenemisen vuoksi. Meitä lähinnä olevalle reservaatille terveysviranomaiset antoivat jo 90-luvun lopulla kehotuksen keittää kaikki juomavesi. Viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa todettiin yli 80 prosenttia reservaatin kaivoista olevan koli- ja muiden vastaavien bakteerien saastuttamia.

Parempi vedenlaatu edellyttää vedenkäsittelylaitosten rakentamista. Rakentaminen maksaa. Jo pelkästään meidän provinssissamme juomaveden keittokehotuksen alaisia reservaatteja on jo yli 50.

Röökien ostaminen intiaaneilta on näin ollen vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se tuo lisätuloja intiaaniperheille. Toisaalta tavalliseen kauppaan maksetuilla tupakkaveroilla voitaisiin rakentaa muun muassa noita vedenkäsittelylaitoksia reservaatteihin. Se, käytettäisiinkö ne verorahat lopulta tuohon vai johonkin muuhun tarkoitukseen, onkin sitten jo toinen juttu. Niinpä olemme toistaiseksi valinneet tämän suoran tuen vaihtoehdon. Kun se on omalle kukkarollekin kevyempi.